phalloplasty, penis widening (engl.)

Peniksen paksunnostoimenpiteellä on mahdollista muuttaa penistä jopa 50%:n verran paksummaksi niin lepotilassa kuin erektiossa.

Christinas Clinicissä kasvatamme peniksen paksuutta rasvansiirron avulla. Se on vähän invasiivinen menetelmä, mikä on osoittanut luotettavuutensa jo suhteellisen pitkään. Rasvansiirto on suhteellisen riskitön, lähinnä ainoa ongelma voi olla, että ajan kuluessa rasva saattaa imeytyä takaisin kehoon.

Toimenpiteen aluksi tehdään potilaalle rasvaimu joko vatsanseudulle tai reisiin. Sen jälkeen seuraa rasvan puhdistus- ja lajitteluvaihe, minkä kuluessa erotellaan rasva ja kantasolut.  Saatu aines ruiskutetaan penikseen. Koska ruiskuneulat ovat pienikokoisia, ei niistä jää alueelle näkyvää haavaa tai arpia.

Siirrettävän rasvan määrän määrittelee ihon joustavuus ja muut fysiologiset ominaisuudet. Mikäli rasvaa halutaan siirtää enemmän, on mahdollista tehdä toinen rasvansiirto 3-6 kuukauden kuluttua.

Peniksen paksuntamisen toimenpiteeseen voi liittää peniksen pidentämisen.