eyelid surgery, blepharoplasty (engl.)
Silmäluomien leikkauksella on mahdollista korjata alas vajonneita tai turvonneita silmäluomia. Kyseessä on suhteellisen yksinkertainen leikkaus, mutta tulokset ovat huomattavat.
Ajan kuluessa heikkenevät silmälihakset ja ne alkavat vajota. Sen myötä alkaa myös rasvaa kertyä alueelle enemmän ja alueella esiintyy turvotusta. Lisäksi silmien ympärillä oleva joustava iho menettää kimmoisuutensa.
Leikkauksen avulla on mahdollista:
- piristää surullista ja väsynyttä ilmettä
- kohentaa ulkonäköä
- poistaa silmien alla olevat pussit
- poistaa kasvoissa tuntuvaa turvotusta
Monipuolisemman tuloksen saavuttamiseksi voi silmäluomien korjauksen toteuttaa myös osana kasvojen kauneuskirurgiasta tai ääriviivojen korjaamisella.
Toimenpide Christinas Clinicissä
Suoritamme niin ylä- kuin alaluomien leikkauksia. Lisäksi on mahdollista tehdä molemmat, mutta tällöin näiden kahden leikkauksen välillä täytyy olla vähintään kolme kuukautta.
1) Alaluomien leikkaukset
Ulkoinen alauomien kauneusleikkaus
Tässä tekniikassa kirurgi tekee viillon alemman silmäluomen ulkopuolelle niin, että arpi jää huomaamattomaksi. Sen jälkeen tehdään viilto silmälihakseen, jonka kautta on mahdollista poistaa tai muokata rasvakudosta. Suljettaessa haavaa, poistetaan myös ylimääräinen iho ja tarvittaessa pieni osa lihaksesta.
Tämä leikkaustapa sopii potilaille, joilla on silmien alla turvotusta ja liikaa ihoa.
Sisäinen alaluomien kauneusleikkaus
Tässä tekniikassa kirurgi tekee viillon alaluomiin. Samalla tavalla kuin ulkonaisessa leikkauksessa poistetaan sitä kautta liika rasvakudos.
Tämä leikkaustapa sopii potilaille, joilla ei ole silmien alla ylimääräistä ihoa tai sitä on vähän.
2) Yläluomien leikkaukset
Yläluomien leikkauksessa tekee kirurgi viillon yläluomeen. Sitä kautta asetellaan rasvakudosta uudelleen tai poistetaan sitä. Samoin voidaan poistaa pieni osa lihaksesta. Seuraavaksi leikataan pois ylimääräinen iho ja haava suljetaan kosmeettisilla tikeillä.