
Keskustelu muuttujan kanssa: Karin löysi itsevarmuuden uuden nenän ja rintojen ansiosta
Neljän lapsen äiti Karin tuli klinikallemme valtavan nenän takia, joka oli koko eliniän ajan vaikuttanut turmiollisesti hänen itseluottamukseen. Hän halusi myös rintojen suurennuksen ja tarvitsi vatsan plastiikkaleikkauksen. Ensimmäistä kertaa elämässään Karin voi nyt peiliin katsoessaan sanoa: Kyllä, olen kaunis nainen!
Karin, monet ihmiset eivät kiinnitä erityistä huomiota nenäänsä. Kerro meille, miksi on nenällä ollut elämässäsi niin vaikuttava rooli?
Minua on koko elämäni ajan pilkattu liian ison nenän takia. Kouluvuosina koulutoverit nälvivät minua, joten pelkäsin mennä kouluun. Minua haukuttiin kirvesnaamaksi. Puolisonikin nauroi minulle ja edes lapsiani kiusattiin nenäni takia. En uskaltanut edes etsiä töitä, koska häpeilin itseäni ja pelkäsin kommunikoida ihmisten kanssa. Joten minun kohdallani ainoa ratkaisu oli leikkaus. Olin haaveillut siitä koko elämäni ajan. Nenäni vain oli NIIN kauhea.
Kun sain tietää, että pääsen klinikkaan, niin tunsin, että nyt kaikki muuttuu. En välittänyt, mitä minusta aletaan kirjoittaa lehdissä tai kommenteissa. Oloni oli joka tapauksessa jo täysin nujerrettu, joten tästedes kaikki voi muuttua ainoastaan parempaan päin.
Nenäleikkausta edeltävässä konsultaatiossa sinulle esiteltiin myös mahdollista lopputulosta. Mitä pidit siitä, mitä näit simulaatiossa ja siitä, mitä myöhemmin näit peilistä?
Nähdessäni kuvaruudulta tulevia uusia kasvojani olin todella tyytyväinen. Nenä ei ollut vain pienempi, kokonainen ilme oli aivan toisenlainen, varsinkin profiilissa. Itse asiassa en saanut sellaista nenää, kuin alussa näin 3D-kuvana – sain jopa vieläkin pienemmän ja kauniimman!
Minulle tehtiin kuitenkin enemmän leikkauksia kuin aluksi oli suunniteltu, koska toipumisaikana nukuin nenäni vinoon ja kun Brit-Carmen katsoi sitä, hän oli pettynyt. Niin hän päättikin, että se nenä ei kuitenkin sovi ja tehtiin vielä yksi leikkaus. Hän sanoi, että olen ensimmäinen ihminen Christinas Clinicin historiassa, joka saa kolme nenäleikkausta. Mutta minä olin tyytyväinen kaikkeen. Tiesinhän, että minusta tulee kaunis nainen.
Vaikka sinun ensisijainen huolenaiheesi liittyi nenääsi, halusit myös rintojen suurennuksen?
Kyllä, ja olen hyvin onnellinen tästä päätöksestä. Kun tulin konsultaatioon, rinnoissani ei ollut juuri mitään. Viimeinen vauva oli ne ihan kuiviin imenyt. Avioeron jälkeen kärsin vakavasta masennuksesta ja pudotin yhden kuukauden aikana 25 kiloa.
Implantteja valitessa pohdimme Brit-Carmenin kanssa kaikkia yksityiskohtia. Se, miten siellä klinikalla suhtaudutaan potilaaseen, on todella erittäin miellyttävää. Kanssasi keskustellaan kaikesta, vastataan kaikkiin kysymyksiin ja tiedustellaan kaikkea tarvittavaa. Ei ole näin, että sinun on itse mietittävä ja päätettävä – he osaavat aina neuvoa, mikä sopii ja mikä ei.
Onneksi implanteilla ei ole lainkaan sellaista tuntemusta, että jotain on toisin. Ne eivät näytä luonnottomilta ja myös koskettaessa tuntuvat ihan luonnollisilta, aivan kuin omat rinnat. Minulle laitettiin sirulla varustetut implantit. Ystävätär vitsaili, että jos jonain päivänä katoan, niin minut löydetään tissien avulla. No vitsihän tämä vain on…
Synnytysten ja äkillisen painonpudotuksen seurauksena sinulla oli vatsassa liikaihoa ja sinulle tehtiin myös pieni plastiikkaleikkaus. Millaiset arvet siitä jäivät?
Oikeastaan oli niin, että minulla oli vatsalla roikkuvan ihon lisäksi myös jättimäinen arpi. Nimittäin vuosia sitten munasarjoistani poistettiin kysta ja sairaalassa tehtiin leikkaus niin, että puoli mahaa leikattiin auki.
Brit-Carmen sanoi arpeani nähtyään heti, että sille täytyy tehdä jotain. Ja ihonpoistoleikkauksen yhteydessä myös tämä arpi poistettiin. Katson tätä jälkeä joskus ja joka päivä siitä tulee vaaleampi ja nätimpi. Ehkä se aikanaan häviää ja vihdoin viimein sitä ei näy lainkaan? Ainakin nyt vatsani näyttää tosi sievältä.
Miten tiivistäisit kokemuksesi esteettisestä kirurgiasta?
Olen Christinas Clinicille ikuisesti kiitollinen. Olen saanut itselleni uudet kasvot ja vartalon ja tämmöisen positiivisuuden tunteen, jota en ole koskaan aiemmin kokenut.
Päätin mennä uudestaan kouluun ja uskalsin jopa hakea työpaikkaa. Nyt käyn ulkona ja nautin seurustelusta tuttujen kanssa ja edes lapsilleni tehdään komplimentteja, että kyllä teillä on kaunis äiti.
Olen erittäin tyytyväinen uuteen elämääni, ja tyytyväinen myös itseeni. Nyt voin sanoa, että joo – olen kaunis nainen!