Tarjous äideille: rinnat & vatsa. Toinen leikkaus – 10 %
Klinikkamme vierailijoiden joukossa on paljon synnyttäneitä naisia. Yleensä he haluavat palauttaa entiseen imetyksen takia lätistyneet rinnat tai synnytystä edeltävän vatsan. Kannustimet saattavat olla paitsi esteettiset myös kliiniset, esimerkiksi „rikkinäinen vatsa“ eli diastaasi (vatsalihasten erkaantuma) tai tyrä. On varsin tavanomaista, että aluksi suunnitellaan yksi leikkaus ja vasta myöhemmin havaitaan, että oikeastaan voisi tehdä myös toisen.
Mutta kahden leikkauksen kyseessä ollen täytyy ottaa huomioon, että leikkauksista pitää myös palautua kaksi kertaa. Se tarkoittaa, että taas pitää löytää aika sairauspäiviin, välttää fyysistä rasitusta, etsiä lapsenvahti – kaikki se aiheuttaa myös enemmän ajan- ja rahankulua. Viimeksi on hyvä syy teettää kaksi leikkausta kerralla myös se, että Christinas Clinic tarjoaa nyt toisesta leikkauksesta 10 % alennuksen*.
Yhteenvetona voi sanoa, että rinnat & vatsa -leikkaus on taatusti mukavampi ja halvempi ratkaisu!
* Tarjous koskee vain synnyttäneitä naisia.
* Tarjousta ei voida käyttää siinä tapauksessa, jos toinen kahdesta leikkauksesta on suoritettu jo varem.
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia
Jaanan tarina: Kauneusleikkauksen jälkeen katosivat terveysongelmat
Laajennettu takuu 5Y Motiva Program
Paketti äiskeille – vatsa ja rinnat
Suomalainen huippukirurgi Christinas Clinicissä
Klinikkamme on hankkinut alan viimeisintä tekniikkaa edustavan rasvaimulaitteen EVA sp6
Rintojen suurennus ja liikunta – vuotta leikauksen jälkeen
Helena Mang: rintaimplanttien uusintaleikkaus 10 vuoden jälkeen
Vartalon muodon muuttaminen on mahdollista – 360° Body Lift -leikkaus voi auttaa sinua saavuttamaan viehättävän tiimalasivartalon.
Putkimaiset rinnat – vaiettu huoli
Keskustelu muuttujan kanssa: Karin löysi itsevarmuuden uuden nenän ja rintojen ansiosta
Sigridin tarina: elämä kauneuskirurgian jälkeen
Kauneuskirurgia: vahvasti noususuunnassa ympäri maailmaa
Mihin suuntaan liikkuu rintakirurgia: Kansainvälinen ergonomisten implanttien kongressi 2019
Kokemus vatsan korjausleikkauksesta: se ei ole pelkkä kauneusleikkaus
5 suositumpaa aluetta rasvaimuun
Keskustelu muuttujan kanssa: lasertoimenpiteet antoivat itseluottamuuden
Mommy makeover – tarvepohjainen palvelu vai onnistunut mainoskampanja?
Haastattelu: Rintojen häpeäminen aiheuttaa stressia
Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää bariatrisesta kirurgiasta
Milloin kannattaa suosia rintojen kohotusta?
Rasvaimu miehille: vatsa ja rinnat
Keskustelu muuttujan kanssa: Veroonikan kokemus esteettisestä kirurgiasta
Kun nainen ei ole tyytyväinen rintoihinsa
Ergonomix2 – ylellinen rintaimplantti, jota olet odottanut kauan
8 lapsen synnytyksen jälkeen: kokemus “äidit taas kuntoon” paketin kanssa
Keskustelu muuttujan kanssa: Ulvin uusi elämä esteettisen kirurgian jälkeen
Rintojen suurennus omalla rasvalla – lopultakin tehokas menetelmä
Rasvaimu – vastaukset usein toistuviin kysymyksiin
Mikä määrittää rintaimplantin soveltuvuuden?
Miten ylläpitää rintojen hyvä ulkonäkö?
Rintojen suurennus – myytit & todellisuus
Kehoni muutokset ajassa
Liisin tarina: Rasvaimu, joka muutti elämää
Mullistus rintakirurgiassa! Viroon ovat saapuneet uuden sukupolven anatomiset implantit
Rasvaimu 360: kun karanteeni oli vaikuttanut tuhoisasti keskivartalooni
No-touch-laitteella rintaimplantit voidaan asentaa kehoon entistä turvallisemmin
Keskustelu muuttujan kanssa: Uusi elämä nenän ja rintojen korjauksen jälkeen
Keskustelu muuttujan kanssa: Janen itseluottamuksen palautti kauneuskirurgia
Soikeanmuotoiset rintaimplantit ja niiden plussat
Älkäämme unohtako mittasuhteita
Paketti äideille: rinnat & vatsa
Keskustelu: Kati pääsi eroon roikkuvasta vatsasta
Keskustelu muuttujan kanssa: Miten unelmista tulee totta
Keskustelu muuttujan kanssa: Kun paino alkaa haittaa elämää
Onnellinen nainen: rintaleikkaus palautti rintani lasten syntymän jälkeen
Bikinifitness-urheilija Julia Tšižova: kokemus rintojen suurennuksesta
Olkavarren plastiikkaleikkauspotilas tunnustaa: minua hävetti kohottaa käsiäni
Esteettinen kirurgia – nouseva trendi miesten keskuudessa
Dr. Asko Salmi leikkaa vastedes Tallinnassa
Onko sinulla kysymyksiä?
Pärnu mnt. 67A, 6. krs, Tallinna|Tel 604 9000|info@cc.ee| © 2024 Christinas Clinic
Erikoissairaalan toimilupa L04979 (säätiö SA Christinas Clinic)|Erikoissairaanhoidon toimilupa L04954 (CBF Medical OÜ)