
Rasvaimu 360: kun karanteeni oli vaikuttanut tuhoisasti keskivartalooni
“Varsin pian sen jälkeen kun julistettiin poikkeustila ja olin pakotettu jäämään etätyöhön, Internetissä alkoivat levitä pilakuvat, joissa näkyivät suunnattomasti lihoneet supermallit tai Superman karanteenin jälkeen. Tuolloin tämä nauratti minuakin, koska enhän minä silloin vielä tiennyt, että jotain vastaavaa saattaa tapahtua myös minulle”, kirjoittaa Christinas Clinicin potilas Marina.
“En tietenkään halua sanoa, että minusta olisi tullut kaksi tai jopa kolme kertaa lihavampi. Mutta karu totuus kuitenkin oli, että ei väliä, kuinka paljon yritin liikkua ja pysyä aktiivisena, liikkumisrajoitukset, kotona oleskelu ja jääkaapinoven paukuttaminen ottivat osansa joten aivan huomaamattani lihoin lähes 7 kiloa. Erityisesti minua huolestutti vyötäröni, jonka kondiksen ylläpidon eteen olin nähnyt todella paljon vaivaa jo vuosia – nyt oli niin vatsaan, sivuille kuin myös selkään muodostunut rasvakertymiä, jotka häiritsevästi puristuivat vaatteiden alla.
Olin erittäin surullinen, että vain kahdessa kuukaudessa olin pilannut kaiken suurella vaivalla saavuttamani. Ensimmäiseksi asetin tavoitteeksi jokapäiväisen juoksemisen, mutta näytti siltä, että halutun vartalonmuodon palauttaminen vaatii niin paljon vaivaa – jouduin stressiin ja lopuksi päätin vapautua siitä taakasta kirurgisesti. Olin kuullut 360 asteen rasvaimusta, jossa yhdessä leikkauksessa poistetaan ylimääräinen rasva koko keskivartalon alueelta.
Tulin konsultaatioon, tahto oli luja, aikaa riitti, kotitoimistossa oli mukavaa toipua. Pääsin pian leikkaukseen ja myös toipuminen tapahtui nopeasti, se ei häirinnyt työntekoa lainkaan, käytännöllisesti sain jatkaa työtäni jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Tällä hetkellä käytän vielä tukevia alusvaatteita, mutta niistäkin vapaudun jo kolmen viikon kuluttua. Olen oma todella tyytyväinen päätökseeni – olen vihdoinkin taas päässyt eroon ylimääräistä rasvasta vatsan, sivujen ja selän alueelta, ja mikä yllättävintä – tämän ”rasvapehmusteen” alta paljastui naisellisin ja hoikin vyötärö, mikä minulla on koskaan ollut! Olen erittäin onnellinen ja siksi päätin jakaa sitä kokemusta myös muiden kanssa! Suuret kiitokset, että vapautitte minut tästä ongelmasta! Itseluottamukseni on vahvistunut, liikarasva kadonnut, ja tämä kaikki ilman treenausta.”
Mikä on 360 rasvaimu?
360 asteen rasvaimu on hyvin tehokas ja turvallinen kirurginen toimenpide, jossa rasvaa poistetaan vatsasta, sivuilta ja selästä 360 asteen laajuudelta. Rasvaimu ei ole laihdutusmenetelmä – se auttaa luomaan toivotun vartalonmuodon.
Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää rasvaimusta: UKK.
360 asteen rasvaimu 3490€ (normaalihinta 3990€).
Huomio! Kyseessä on terveyspalvelu. Christinas Clinicille on myönnetty Viron terveysviraston (Terviseamet) toimilupa L04361 (CBF Medical OÜ). Leikkauksia ja hoitotoimenpiteitä suorittavat terveydenhuollon ammattihenkilöt.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia


Rintojen suurennus omalla rasvalla – lopultakin tehokas menetelmä

Paketti äideille: rinnat & vatsa

Putkimaiset rinnat – vaiettu huoli

Haastattelu: Rintojen häpeäminen aiheuttaa stressia

Liisin tarina: Rasvaimu, joka muutti elämää

Lipoödeema – rasva, joka katoaa vain kirurgin käsissä

Hyaluronidaasi – avustaja ei-toivotun täyteinjektion yhteydessä

Soikeanmuotoiset rintaimplantit ja niiden plussat

Video! Kauneusbloggaaja Anita Sibul huulten suurennuksesta

Julia Smoli: silmäluomien korjausleikkaus eli miten päästa irti veltostuneista alasilmäluomista.

Muutokset kehossani ajassa – silmänympärys ja kulmakarvojen asento

Rintojen suurennus ja liikunta – vuotta leikauksen jälkeen

Kryoterapia FreezPenillä – nopea ja kivuton ratkaisu häiritsevään ongelmaan

Mommy makeover – tarvepohjainen palvelu vai onnistunut mainoskampanja?

8 lapsen synnytyksen jälkeen: kokemus “äidit taas kuntoon” paketin kanssa

Kasvot laihemmaksi ja poskikuopat näkyville?

Miksi ulkonäköni on minulle tärkeä?

Viron kauneuspistoksiin erikoistunut huipputekijä liittyi Christinas Cliniciin

Kaksoisleuka: rasvaimu, leukaimplantti vai molemmat?

Mihin suuntaan liikkuu rintakirurgia: Kansainvälinen ergonomisten implanttien kongressi 2019

Sigridin tarina: elämä kauneuskirurgian jälkeen

Silmäluomien leikkaus: ylimääräinen iho ei häviä itsestään

Asiantuntijat puhuvat: miehet ja esteettinen kirurgia

Kokemustarina: rintojen pienennys miehillä

Tarjous miehille

Keskustelu muuttujan kanssa: Kun paino alkaa haittaa elämää

Kokemus vatsan korjausleikkauksesta: se ei ole pelkkä kauneusleikkaus

Potilaan kokemus: painonpudotus pantaleikkauksella 55-vuotiaana

Keskustelu muuttujan kanssa: Veroonikan kokemus esteettisestä kirurgiasta

Näyttelijätär Ülle Lichtfeldt: kosteuttavien pistosten toimenpide Christinas Clinicillä

Potilaan kokemus: minun ensimmäinen botoxini

Keskustelu muuttujan kanssa: Ulvin uusi elämä esteettisen kirurgian jälkeen

Keskustelu muuttujan kanssa: lasertoimenpiteet antoivat itseluottamuuden

Bikinifitness-urheilija Julia Tšižova: kokemus rintojen suurennuksesta

Meikkitaiteilija Meelis Krik: mehed, Botox ja täytepistokset?

Keskustelu muuttujan kanssa: Janen itseluottamuksen palautti kauneuskirurgia

Aknehoito – tehokas ja toimiva

Keskustelu muuttujan kanssa: kauneustoimenpiteet palauttivat nuorekkaan ulkonäön

Botuliinitoksiinipistokset – vastaukset usein toistuviin kysymyksiin

Nenää ei voi jättää huomiotta

Keskustelu muuttujan kanssa: Miten unelmista tulee totta

Keskustelu muuttujan kanssa: Uusi elämä nenän ja rintojen korjauksen jälkeen

Rasvaimu – vastaukset usein toistuviin kysymyksiin

Huulten suurennus – vastaukset usein toistuviin kysymyksiin

Mikä määrittää rintaimplantin soveltuvuuden?

Uusi suunta huulten suurennuksessa: lip lift takaa pysyvän tuloksen

Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää verisuonten laserhoidosta

Reelikan tarina: Rasvaimun avulla eroon jenkkakahvoista

Potilaan tarina: nielurisojen poisto paransi elämänlaatua

Mullistus rintakirurgiassa! Viroon ovat saapuneet uuden sukupolven anatomiset implantit

Ensimmäistä kertaa Virossa! 360 asteen rasvaimu Christinas Clinicissä

Onnellinen nainen: rintaleikkaus palautti rintani lasten syntymän jälkeen

Miesten intiimikirurgia – päätöksen on oltava tarkkaan harkittu!

Kauneuskirurgia: vahvasti noususuunnassa ympäri maailmaa

Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää bariatrisesta kirurgiasta

Olkavarren plastiikkaleikkauspotilas tunnustaa: minua hävetti kohottaa käsiäni

Hyaluronihappopistokset ja PRP: kosteutettu iho ja kauniit hiukset

Kristjanin tarina: Vatsarasvasta lopullisesti eroon

5 suositumpaa aluetta rasvaimuun

Rasvaimu miehille: vatsa ja rinnat

Kumoamme myyttejä rasvaimusta: Rasva ei tule takaisin

Vuosi leikkauksen jälkeen: mahapannan asentaminen

Ylimääräisen ihon poisto merkittävän painonpudotuksen jälkeen

Helena Mang: rintaimplanttien uusintaleikkaus 10 vuoden jälkeen

Liikakarvoitus kasvoissa: laserhoito auttaa pääsemään lopullisesti eroon epätoivotusta karvoituksesta

Paketti äiskeille – vatsa ja rinnat

Lihavuusleikkaus – terveyden ja elämänlaadun parantaja

Intiimikirurgia naisille

Intiimikirurgia miehille – nopea ja tehokas

Laajennettu takuu 5Y Motiva Program

Katrin Väli: kokemus silmäluomien korjausleikkauksesta Christinas Clinicissä.

6 kuukautta mahapannan asettamisesta – Kristiinan ja Sandran tarina

Tarjous miehille: rasvaimu vatsan & kylkien alueelle + sixpackin muotoilu

Asiantuntijana selittää: mahapanta tarkoittaa yksilöllistä painonpudotusta

Tästedes rintaimplantit voidaan laittaa entistä vieläkin turvallisemmin

Haastattelemme painonpudottajaa: Kristiina on huolissaan terveydestään

Suomalainen huippukirurgi Christinas Clinicissä

Haastattelemme laihduttajaa: Sandra pudottaa painoaan

Mahapanta – tehokas tapa pudottaa painoa

Jaanan tarina: Kauneusleikkauksen jälkeen katosivat terveysongelmat

Dr. Asko Salmi leikkaa vastedes Tallinnassa

Keskustelu ihmeellisen muuttujan kanssa: miten Avo sai uuden nenän

Keskustelu: Kati pääsi eroon roikkuvasta vatsasta

Keskustelu muuttujan kanssa: Karin löysi itsevarmuuden uuden nenän ja rintojen ansiosta

Helsingin Sanomat. Lihavuuskirurgia voi olla tehokas ratkaisu tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn ja hoitoon

Milloin kannattaa suosia rintojen kohotusta?

Tarjous äideille: rinnat & vatsa. Toinen leikkaus – 10 %

Implanttien kooista & asennusmahdollisuuksista

Millainen on hyvä rintaimplantti?

Rintojen suurennus – myytit & todellisuus

Miten ylläpitää rintojen hyvä ulkonäkö?

Älkäämme unohtako mittasuhteita

Esteettinen kirurgia – nouseva trendi miesten keskuudessa

Potilaan tarina: Botox käänsi hikihanat kiinni


Täytepistokset versus rasvansiirto – kumpi sopii minulle?

Botoxia ei kannata pelätä

Kehoni muutokset ajassa

Motiva-implantaatti tallentaa tuotetiedot sähköisesti

Motivan rintaimplantit merkitsevät uutta aikakautta

Klinikkamme on hankkinut alan viimeisintä tekniikkaa edustavan rasvaimulaitteen EVA sp6

Viikonlopun aikana nuoremmaksi
Onko sinulla kysymyksiä?
Pärnu mnt. 67A, 6. krs, Tallinna|Tel 604 9000|info@cc.ee| © 2023 Christinas Clinic
Erikoissairaalan toimilupa L04979 (säätiö SA Christinas Clinic)|Erikoissairaanhoidon toimilupa L04954 (CBF Medical OÜ)