Keskustelu ystävättäreni kanssa, joka ikäänkuin ohimennen sanoi, että ”Rupea elämään, älä ole tuommoinen valas!”,  ravisti minut ensin todellisuuteen – näkeekö joka sivustakatsoja vartaloni todellakin juuri tuollaisena? Eihän ylipainoa ollut satoja kiloja, vaan ”ainoastaan” parikymmentä kiloa.

Sama ystävätär suositteli konsultaatiota erikoisasiantuntijan kanssa Christinas Clinicillä – jos et itse pysty normalisoimaan painosi, niin apu on tarpeen.

Konsultaation tuloksena syntyi päätös asettaa mahalaukkupanta, vaikka siihen liittyi paljon pelkoa. Alussa. Ennen leikkausta käännyin rahoituslaitokseen, ottaakseeni terveyslaina, joka antoi minulle mahdollisuuden maksaa leikkauksesta  osittaisesti.

Pantaleikkauksen tarina

Konsultaatiossa minulle selitettiin perusteellisesti, miksi minun painoindeksini tapauksessa sopivin ratkaisu on “mahalaukkupanta” (gastric band). Kerrottiin, millaisesta leikkauksesta on kyse (mahalaukun ympärille asetetaan panta) ja mikä sitä seuraa. Minulle näytettiin animoituja videoita, miltä koko prosessi näyttää. Se oli hyvin rauhoittavaa ja pian olikin leikkauspäivä.

Nukutuksesta herättyäni yllätys oli suuri, kun kävi ilmi, että vatsassani on vain viisi pientä haavaa muutamine ompeleineen ja ainoat häiritsevät ongelmat liittyvät  pystyyn nousuun (pitää varoa, ettei tikit repeäisi auki), ilmavaivoihin ja oikean makuuasennon löytämiseen.

Kahden päivän kuluttua myös ne epämukavuudet olivat vähentyneet.  Mutta paino oli jo alkanut tippua…

Elämä mahalaukkupannan kanssa

Leikkauksessa asetetaan puhellettava silikoninen muovipanta mahalaukun ympärille. Alussa se on tyhjä  ja sitä täytetään tietyillä aikaväleillä, ottaen huomioon potilaan toivomukset.  Päämääränä on kuitenkin ihmisen ruokatottumusten muuttaminen.

Miten ruokatottumukset muuttuivat?

Viikkoon lisääntyi keiton syömiskertoja, muistin taidon ja tarpeen pureskella perusteellisesti jokaista suupalaa, oli totuttava siihen, että ruokaa ei saa ahmaista nopeasti (koska ruoka ei kulje eteenpäin, alat nikotella, muodostuu sylkipaakkuja, joita et pysty nielemään), myös omenien ja muiden raakojen asioiden syöminen on muuttunut.  Et pysty ahmimaan yhtä omenaa nopeasti viidellä  suullisella ja jatkaa muuta toimintaa. Pitää ottaa pienemmät suupalat ja pureskellä niitä kunnolla.

Vaikka olin kuullut siitä kaikesta aikaisemminkin, niin syömiseen liittyvät muutokset olivat kuitenkin yllättäviä ja samalla eivät aina olleet epämiellyttäviä. Esimerkiksi, perusteellisesta pureskelusta tulee niin itsestään selvä asia, että syöminen hidastuu merkillisesti ja syödessä tulee nopeampi ja pysyvämpi täyteläisyyden tunne. Vihanneksistä, etenkin muhennoksena, tulee suosikkiateria; vehnä- ja leipätuotteet ovat kyllä houkuttelevia, mutta nopean täyttymisen tunteen saavuttaminen niitä syödessä on vaikeaa ja epämukavaa. Myös juominen ruoan kanssa (jopa veden) tuntuu epämukavalta ja aiheuttaa usein ns. sylkipaakun.  Muutaman senkaltaisen epämiellyttävän kokemuksen jälkeen ruoan ja nesteen nauttimisen rutiini muuttuu. Myös nopea juominen (kulauttaminen) on monimutkaista.

Ja jossain vaiheessa huomaat, että ruokamäärät ovat muuttuneet paljon-paljon pienemmiksi, mutta vatsa on täynnä.

Entä makeiset – olithan aika makeanhimoinen aikaisemmin?

Tietysti annetaan leikkauksen jälkeen mukaan (varoittava) tieto, että mahalaukkupanta ei rajoita jäätelön ja vastaavien makeiden sekä helposti nieltävien ruokien kulutusta.  On selvä, että ihminen haluaa jotain makeaa myös pantaleikkauksen jälkeen. Kuitenkin muistuttavat melkein huomaamattomasti hävinneet kilogrammat siitä, että olemassa on myös kaunis vartalo ja kevyempi olo. Muiden (myös vieraiden) ihmisten ihailu ja myönteiset kommentit kauniista kropastani innostavat tyytymään vähempään makeaan.

Tänään

Nyt on elätty mahalaukkupannan kanssa jo neljä ja puoli vuotta ja entisestä ”valaasta” on tullut itseensä tyytyväinen nainen, jota jopa omat lapseni ihailevät ja arvostavat. Selvyyden vuoksi pitäisi lisätä, että silikonista mahalaukkupantaa on 4,5 vuoden aikana täytetty yhteensä kolme kertaa – jotta rajoittaa mahdollisuutta ”nopeaan ahmimiseen” entisestään.

Panta on ollut kuin taikuri, jonka ansiosta on muuttunut myös vaatekaappini, joka on nyt paljon runsaampi ja täynnä mahdollisuuksia. Mikä on pääasia – sopiviin vaatteisiin kuluu huomattavasti vähemmän rahaa sekä myös vähemmän aikaa niiden löytämiseen-ostamiseen. Tuntuu uskomattomalta, mutta se on totta – pienempien vartalomittojen ansiosta voin nyt hankkia vaatteita normaalikaupoista ja sitä tarpeen mukaan (ei niin, että kun huomaat jossakin isomman koon, niin ostat sen kaiken varalta – voi olla, ettei myöhemmin löydäkään enää sopivaa). Panta auttoi myös löytämään sopivan työpaikan ja on tähän asti avuksi uusien tuttujen löytämisessä ja hyvän sosiaalisen elämän vietossa.  Pannan lisäksi vaikutti kaikkeen myös kauniimpaan vartaloon liittyvä itseluottamus ja itsetunto, myös kasvojen uusi muoto (liiallinen pyöreys katosi näitten vuosien mittaan, kasvot näyttävät paljon nuorekkaammilta).

Mitä mahalaukkupanta tekee tällä hetkellä?

On yhä paikallaan (vaikka tiedän, että sitä voidaan tyhjentää, eli siis laajentaa syödyn ruoan tietä mahalaukkuun) ja se ilmoittaa itsestään, kun pureskelen huolettomasti tai alan ahmia. Se ei aiheuta kipua, vaan luo epämiellyttävän tunteen ja tarpeen päästä eroon muodostuneesta sylkipaakusta. Se pitää yhä kurissa ja sanelee syömisen tahdin (on syötävä hitaasti, välttääkseen nikotusta).

Mitä mahalaukkupanta on sinulle antanut?

Tiedon,  että mukava on olla ”normaali” eikä ylipainosta ja jatkuvasta epämukavuudesta kärsivä nainen. Pystyin tekemään jotain tosi tärkeää hyvinvointiani varten.

Sen lisäksi olen mahalaukkupannan ansiosta alkanut myös itse ihailla vartaloani ja saanut vahvistuksen, että olen kaunis nainen ja pystyn itse ohjaamaan kohtaloani ja sunnittelemaan elämääni. Näen mieheni silmissä arvostusta ja tunnen, että meidän jokseenkin himmettyneessä avioliitossa on herännyt uusi ja hohtavampi aikakausi.

Kun katsot taaksepäin  – mikä ja milloin oli vaikeinta?

• Kun, kuultuani läheiseltä ystävättäreltäni rehellisen kuvauksen siitä, mitä hän näki (”valaan kuva”), jouduin pohtimaan, että ympärillä on paljon ihmisiä, jotka näkevät saman kuvan ja suhtautuvat minuun samalla tavalla – epäterve, välinpitämätön itseään kohtaan ja itsensä laiminlyönyt nainen jne;
• Meno leikkaukseen ja kuvittelu leikkauksen jälkeisestä syömisestä-elämisestä (teki mieli ajatella ”Mutta entä jos…”);
• Syömistapojen muuttaminen leikkauksen jälkeen – elintarvikkeiden ostamisesta ruokalistan läpikäymiseen, koska entiset tottumukset ja himot eivät katoaa näin nopeasti. Pikeemminkin ne katoavat siksi, että on tehty mahdottomaksi jatkaa vanhaa tapaa;
• Ensimmäiset ns. sylkipaakut (tarkennukseksi: niitä ei muodostu joka päivä eikä edes joka viikko);
• Kun alkoin laihtua, niin ystävät/tuttavat alkoivat tiedustella “oletkohan sairas” (vaikka kun olin ylipainoinen, kukaan ei tiedustellut mahdollisesta sairaudesta);
• Tälläinen elämänmuutos vaatii intensiivista ja tietoista työtä oman ajattelumaailman kanssa, joten oli oikein hyvä, että ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen Christinan Clinicillä oli prosessissa mukana sekä ravitsemusterapeutti että psykologi.

Tähän päivään asti – paitsi klinikan tiimi – vain kolme läheistä ihmistä ja aviomieheni ovat tietoisia pantaleikkauksestani.